![]() | Ajankohtaista hiihdosta |
Alpolle maailman mestaruus - MuurU:lle kaikkiaan 5 mitalia veteraanien MM-hiihdoista Saksasta | 11.3.2012 |
| Veteraanien MM-hiihdot kilpailtiin Saksan Oberwiesenthalissa Jens Weissflogin, Claudia Küntzel-Nystadin ja Rene Sommerfeldtin kotimaisemissa. Tämä sijainniltaan Saksan korkein kylä on aivan Tsekin rajalla ja Fichtelbergin hiihtoareena on noin 1100 m korkeudessa. Alueella oli runsaasti lunta, vaikka lämpötila iltapäiväauringossa saattoi nousta kymmenen plusasteen paremmalle puolelle. Muuramen Urheilijoiden joukkue majoittui kylän keskustassa "omassa talossa" aivan laskettelurinteen reunalla. Kisapaikalle saavuttiin perjantaina ja iltapäivä kului lumiolosuhteisiin ja seuraavan päivän 15 km rataan tutustumiseen. Reitin alkukilometrit olivat varsin vauhdikkaita serpentiinilaskuja Fichtelbergin metsäisillä rinteillä. Tasaisen takalenkin jälkeen edessä olikin 7 km lähes yhtäjaksoinen nousu takaisin kilpailukeskukseen ja maaliin. |
|
Yhteiskuva isäntäväen kanssa | Vuoden 2013 veteraanien MM-kisat kisataan 16-22.2. Italian Asiagossa . Myös MuurU:n veteraanijoukkue on aloittanut valmistautumisen sinne, sillä kun MM-kisaelämyksen on kerran kokenut, ei sitä mieluusti jätä väliin! |
Hiihtäjät lumille kotinurkille | 13.10.2011 |
Hiihtäjät pääsevät aloittamaan lajiharjoittelun Jyväslumen säilölumiladulla pikapuolin. Ladun avajaiset lauantaina 15.10.
Kalusto kunnossa ensi kaudelle? | 31.3.2011 |
Rossignolin ennakkotilaukset kaudelle 2011-2012 hintaan 335 € perinteisen sukset (sis. siteet), 355 € vapaan sukset (sis. siteet). Suksilla vaihtotakuu (toimivuustakuu). Lisätietoja Jukka Järvinen p. 040 5479781 tai sähköposti jukka711 at gmail.com
Nuorten SM-Hiihdot 2.4.2011 Ruka | 2.4.2011 |
Muuramen Urheilijoiden M18-sarjan joukkue Rukan SM-viestissä (3x5km, 1P+2V) sijoittui hienosti kuudenneksi. Joukkueessa hiihtivät Ilari Sulkula, Misa Tuomala, Joni Mustonen. Ero viestin voittaneeseen Vantaan Hiihtoseuraan oli vajaa minuutti.
Tulokset
Pm-viesteistä nuorille kaksi kultaa ja hopea | 2.4.2011 |
Piirinmestaruus viestit hiihdettiin 30.3. Äänekoskella. Kolmiosuuksisissa viesteissä 1. osuus hiihdettiin perinteisellä ja loput vapaalla tyylillä. M14-sarjassa matka oli 3 km. MuurU:n Paulus Sulkula, Matias Mehtälä, Jaakko Ruth sijoittui toiseksi.
Reko Leppäsalmi, Anton Sulkula, Ville Kotro voittivat ylivoimaisesti M16-sarjan 3x5 km viestin. Ilari Sulkula, Misa Tuomala, Joni Mustonen veivät M18-sarjan voiton reilulla erolla seuraaviin.
Tulokset
Hopeasomman loppukilpailut | 2.4.2011 |
Hopeasomman loppukilpailut olivat 12-13.3.2011 Sotkamossa Vuokatin Urheiluopistolla. Lauantaina henkilökohtaiset matkat kilpailtiin vapaalla hiihtotavalla.
Matias Mehtälä hiihti M13 3 km:lla sijalle 66. M14-sarjasta alkaen matka oli 5 km. Jaakko Ruth oli 51. ja Paulus Sulkula 79. M15-sarjassa Reko Leppäsalmi oli 27. M16-sarjassa Ville Kotro oli 25. ja Anton Sulkula oli 49. Osallistujia sarjoissa oli noin sadasta sataan kahteenkymmeneen.
Tulokset, henkilökohtaiset matkat
Sunnuntaina vuorossa olivat perinteisen tyylin viestit. Muuramen Urheilijat osallistuivat 14-vuotiaiden poikien 3 x 3 km viestiin joukkueelal Paulus Sulkula, Matias Mehtälä, Jaakko Ruth. Pojat hiihtivät 52 startanneen joukkueen joukossa hienosti sijalle 9. Eroa kärkeen tuli 1:10. Myös 16-vuotiaden 3x5 km viestijoukkue Anton Sulkula, Reko Leppäsalmi, Ville Kotro hiihti hyvin - sijoitus heilläkin 9. Molemmat joukkueet sijoittuivat Keski-Suomen seuroista parhaiten.
Tulokset, viestit
Nuorten SM-hiihdot 8.-9.1. Hollolassa | 2.4.2011 |
17- ja 18-vuotiaiden SM-hiihtojen ensimmäinen kisaviikonloppu oli Hollolassa, heti tammikuun alussa. MuurUn nuorista mukana olivat Joni Mustonen, Misa Tuomala ja Ilari Sulkula. Entekin perinteisen 15 km kisassa muurulaisten kokonaispanos oli hieno. Parhaiten menestyi Joni Mustonen joka oli tässä kisassa 12.
M17 : 10V (Lähti: 87, Keskeytti: 2, Hylätty: 0) 1. Artturi Pensasmaa Ylöjärven Urheilijat 25.19,8 2. Lauri Vuorinen Perniön Urheilijat 25.27,4 +7,6 3. Joonas Sarkkinen Oulunsalon Vasama 25.34,8 +15,0 ------------------------------------------------------------------------------------- 21. Joni Mustonen Muuramen Urheilijat 26.52,3 +1.32,5 40. Ilari Sulkula Muuramen Urheilijat 27.49,8 +2.30,0 61. Ville Kotro Muuramen Urheilijat 28.38,4 +3.18,6Tulokset lauantai
M17 : 15P (Lähti: 77, Keskeytti: 10, Hylätty: 0) 1. Joona Joensuu Seinäjoen Hiihtoseura 40.39,5 2. Ville Ahonen Imatran Urheilijat 40.43,2 +3,7 3. Topias Tyni Metsä-Veikot 85 41.22,7 +43,2 -------------------------------------------------------------------------------------- 12. Joni Mustonen Muuramen Urheilijat 42.25,0 +1.45,5 22. Misa Tuomala Muuramen Urheilijat 43.28,2 +2.48,7 23. Ilari Sulkula Muuramen Urheilijat 43.32,6 +2.53,1Tulokset sunnuntai
Alpolle kultaa veteraanien SM-hiihdoista Iisalmesta 19.-20.3 | 25.3.2011 |
Veteraanien SM-hiihdot järjestettiin Iisalmessa 19-20.3.2011. Lauantain vapaan tyylin väliaikalähdöissä parhaiten menestyi Paavo Räisänen, joka oli M60-sarjaan ilmoittautuneen 27 hiihtäjän joukossa 12. Jukka Järvinen (M40) oli 8. ja Ulla Yrjölä (N40) 5 km matkalla 10.
Sunnuntain perinteisen tyylin yhteislähtökilpailussa Alpo Virtanen toi MuurU:lle Suomen Mestaruuden 10 km matkalla. Myös Jukka Järvinen oli varsin lähellä mitalia sijoittuen lopulta M40-sarjan 15 km matkalla neljänneksi. Paavo Räisänen oli 9. samoin Ulla Yrjölä.
Tulokset
Pylkön hiihdot 13.3 | 2.4.2011 |
Pylkön hiihdoissa, jotka samalla olivat pitkien matkojen piirinmestaruuskisat, MuurU:n Sari Puumala sai pm-prossia N35-sarjan 20 km matkalla. Ulla Yrjölä oli 5. MuurU:n nuorilla miehillä matkana oli 30 km. Joona Viholainen sijoittui 6. M20-sarjassa. 18-vuotiaissa Joni Mustonen oli 4., Misa Tuomala 7. ja Ilari Sulkula 9.
Tulokset
Ikämiesten MM-kisat Kanadassa 5.-11.3 | 7.3.2011 |
Paavo Räisänen on parhaillaan veteraanien MM-hiihdoissa Kanadan Sovereign Lakessa. Takana on ensimmäinen matka, eli 15 km vapaantyylin yhteislähtökilpailu. Paavo oli sarjassa M07 kisan paras suomalainen loppuajallaan 46:33.9. Eroa kärkeen tuli reilut kaksi minuuttia.
Tulokset
Kaikki tulokset
Kisatuloksia pitkänmatkan hiihdoista | 24.2.2011 |
Perinteisen tyylin Finlandia hiihto hiihdettiin 26.2.2011. Muuramen Urheilijoista mukana olivat Ulla Yrjölä ja Jukka Järvinen. Jukka miehissä 40. Ulla naisten 26.
Tulokset miehet
Tulokset naiset
Perinteisentyylin Savonia Hiihto hiihdettiin Mikkelissä 29.1.2011. Muuramen Urheilijoita tapahtumassa edusti Eila Kaakkolahti, joka sijoittui N50 sarjassa kolmanneksi.
N50 / 40 km P 1 Marianne Niemi Kristiinan Urheilijat 02:19:57 2 Seija Nurmi 02:25:04 3 Eila Kaakkolahti Muuramen Urheilijat 02:42:02Tulokset
Keski-Suomi Hiihto hiihdettiin perinteikkään kolmannen kerran Huhtasuon maastoissa 29.1.2011. Muuramen Urheilijoita tapahtumassa edusti Kirsi Hiljanen, joka sijoittui N45 sarjassa viidenneksi.
Naiset 45 vuotta 51 km P 1. Kaija Korhonen Sotkamon Jymy 3.03.36,0 2. Marianne Niemi Kristiinan Urheilijat 3.05.37,0 2.01,0 3. Katri Munukka Huhtasuon Hiihto 2000 3.08.34,0 4.58,0 4. Seija Nurmi Kerkkoon Urheilijat 3.19.50,5 16.14,5 5. Kirsi Hiljanen Muuramen Urheilijat 3.31.03,7 27.27,7Tulokset
TULOKSET MIEHET 42 km P 1 Rezac Stanislav Patria Direct CZE M-AK1 1 1:47:41,47 2 Sutter Martin Fischer Raching Team AUT M-AK1 2 1:47:43,86 3 Steurer Thomas Salomonteam AUT M-AK1 3 1:50:04,56 4 Sandberg Johan Kraftstauen SWE M-AK2 1 1:50:50,90 5 Jakoubek Tomas Jablonec Nad Nisou CZE M-AK1 4 1:51:30,82 ---------------------------------------------------------------------------- 14 Järvinen Jukka Muuramen Urheilijat FIN M-AK1 9 1:59:32,18 TULOKSET NAISET 42 km P 1 Sikanen Satu Lappeen Riento FIN W-AK1 1 2:07:49,53 2 Stursova Martina Policka CZE W-AK1 2 2:21:08,22 3 Kislukhina Valentina Moscow RUS W-AK1 3 2:24:43,22 4 Gattermann Katharina SV Bayerisch GER W-Allg 1 2:27:37,93 5 Koehler Martina WSV Skadi Bodenm. GER W-AK2 1 2:28:47,24 ---------------------------------------------------------------------------- 8 Yrjölä Ulla Muuramen Urheilijat FIN W-AK1 5 2:38:52,24Tulokset
Kisatuloksia talven normaalimatkoilta | 24.2.2011 |
Normaalimatkojen piirinmestaruudet ratkottiin Äänekoskella 12.2. Kilpailu toteutettiin yhteislähtöinä vapaalla hiihtotyylillä. Muuramen Urheilijoiden hiihtäjistä mitaleille hiihtivät M16-sarjan 8 km matkalla Ville Kotro, sekä 10 kilometrillä Joni Mustonen sarjassa M18 ja Jukka Järvinen sarjassa M40. Kaikille ripustettiin kaulaan hopeiset piirinmestaruusmitalit! Mukana olivat myös Kaisa ja Veera Klemettinen, Evita ja Ilari Sulkula sekä Ulla Yrjölä.
Tulokset
Huiman hiihdoissa 23.1. Äänekoskella tyyli oli vapaa. Muuramen Urheilijat osallistuivat kisoihin 14 hiihtäjän voimin. Paulus Sulkula (M14) sijoittui kolmanneksi, Ville Kotro voitti M16 sarjan, Joni Mustonen jakoi M18-sarjan toisen sijan ja Juhani Leppäsalmi sijoittui toiseksi M55-sarjassa.
Tulokset
Kuukan Hiihdot ja Mirjan Kierros hiihdettiin Uuraisilla 22.1. perinteisellä tyylillä.
Naiset 12 vuotta 2 km P 1. Satu Kauppinen Huhtasuon Hiihto 2000 7.39,7 2. Tanja Heinjoki Kaipolan Vire 7.45,8 0.06,1 3. Riina Kankaanperä Huhtasuon Hiihto 2000 7.56,3 0.16,6 -------------------------------------------------------------------------------- 6. Evita Sulkula Muuramen Urheilijat 8.19,3 0.39,6 Miehet 13 vuotta 3 km P 1. Topi Vertanen Saarijärven Pullistus 9.17,6 2. Oskari Raussi Keuruun Kisailijat 10.00,7 0.43,1 3. Verneri Poikonen Äänekosken Huima 10.22,3 1.04,7 -------------------------------------------------------------------------------- 5. *Matias Mehtälä Muuramen Urheilijat 10.23,7 1.06,1 Miehet 14 vuotta 3 km P 1. Joona Koljonen Keuruun Kisailijat 8.37,4 2. *Janne Autio Kannonkosken Kiho 9.28,9 0.51,5 3. Jaakko Ruth Muuramen Urheilijat 9.32,0 0.54,6 -------------------------------------------------------------------------------- 4. Paulus Sulkula Muuramen Urheilijat 9.33,8 0.56,4 Miehet 15 vuotta 5 km P 1. Viljami Kirjavainen Huhtasuon Hiihto 2000 15.02,3 2. Reko Leppäsalmi Muuramen Urheilijat 15.41,2 0.38,9 3. Tuomas Penttinen Uuraisten Urheilijat 19.12,6 4.10,3 Miehet 16 vuotta 5 km P 1. Ville Kotro Muuramen Urheilijat 14.52,5 2. Miika Kiminkinen Huhtasuon Hiihto 2000 15.20,8 0.28,3 3. *Valtteri Vallittu Kaipolan Vire 15.24,4 0.31,9 -------------------------------------------------------------------------------- 4. Anton Sulkula Muuramen Urheilijat 15.36,7 0.44,2 Miehet 55 vuotta 5 km P 1. Tapio Nieminen Kaipolan Vire 14.54,5 2. *Antti Ojala Tampereen Pyrintö 15.00,2 0.05,7 3. Pekka Virtakoivu Lohjan Louhi 15.03,7 0.09,2 -------------------------------------------------------------------------------- 4. Juhani Leppäsalmi Muuramen Urheilijat 15.09,7 0.15,2 8. Paavo Räisänen Muuramen Urheilijat 16.42,1 1.47,6 Miehet 65 vuotta 5 km P 1. *Alpo Virtanen Muuramen Urheilijat 16.09,1 2. *Olavi Häyrinen Suonenjoen Vasama 17.32,7 1.23,6 3. Aulis Pihlajasaari Jyväskylän Hiihtoseura 18.08,9 1.59,8 Miehet 18 vuotta 10 km P 1. Joni Mustonen Muuramen Urheilijat 28.57,4 2. Janne Uusitalo Pihtiputaan Tuisku 30.02,2 1.04,8 3. Ilari Sulkula Muuramen Urheilijat 30.13,1 1.15,7Tulokset
Ville, Joni, Ilari ja Misa nuorten SM-hiihtoihin | 7.1.2011 |
Hollolassa hiihdetään 8.-9.1.2011 nuorten SM-hiihdot. Viime kevään Hopeasompa-viesteissä hyvin menestyneet Muuramen nuoret miehet osallistuvat M17 sarjaan neljän hiihtäjän voimin. Lauantaina hiihdetään 10 km vapaalla. Tälle matkalle starttaavat Ville Korto, Ilari Sulkula ja Joni Mustonen. Sunnuntaina vuorossa on 15 km perinteisellä hiihtotavalla. Tämän matkan hiihtää Ilarin ja Jonin lisäksi Misa Tuomala.
Menestystä ja hurjasti tsemppiä kisaviikonloppuun!
Lähtöluettelot
MuurU:n hiihtäjät Keski-Suomen maakuntaviestissä | 7.1.2011 |
Ensimmäisellä osuudella (M) 17-vuotias Ilari Sulkula hiihti perinteisen 6 km viidenneksi nopeiten ja toi Muuramen kunnan joukkueen vaihtoon pääjoukon kärjessä. Toisella perinteisen 3 km osuudella (M16/M60) Muuramen Anton Sulkula oli nopein ja Jyväskylän IV-joukkueen Paavo Räisänen viidenneksi nopein. Kolmannella osuudella (M14) 2 km Jaakko Ruth sijoittui kolmanneksi. Neljännen osuuden (N16) 2 km hiihtänyt 12-vuotias Evita Sulkula jätti taakseen monta kilpasiskoa 4-vuoden ikätasoituksesta huolimatta!
Viidennestä osuudesta (N/M12) alkaen tyyli vaihtui vapaaksi ja Muuramen Kaisa Klemettinen oli 2 km osuuden kolmmanneksi nopein tyttö!
Jyväskylän II-joukkueessa hiihtänyt Joni Mustonen oli kuudennen osuuden (M18/M50/N) 3 km matkalla toiseksi nopein ja Muuramen joukkueen Ville Kotro neljäs. Seitsemännen osuuden (N) 5 km hiihtänyt Muuramen Ulla Yrjölä jätti taaksen seitsemän naista, vaikka onkin suurinta osaa osuudella hiihtäneistä tuplasti iäkkäämpi. Muuramen Janne Häkkinen oli kahdeksannella 9 km osuudella (M) kaikkein nopein, eikä ankkureistakaan kukaan lyönyt Jannen aikaa. Yhdeksännellä osuudella (N14) Veera Klemettinen hiihti 2 km ja oli kuudenneksi nopein ja 9 km ankkuriosuudella (M) Jukka Järvinen samoin kuudes.
Tulokset
Kuvia
Ilari
Anton
Paavo
Joni
Ville
Janne
Huurre-Hiihdot, 02.01.2011, Kaupin hiihtostadion (P) | 3.1.2011 |
Äänekosken kisojen peruuntuessa Alpon seuraksi Tampereelle lähtivät pikapäätöksellä MuurUlaisista myös Jukka ja Ulla. Pakkasta oli noin 10 astetta eli olosuhteet hiihtokilpailuille mitä parhaat!
N35 : 6 km (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Ulla Yrjölä Muuramen Urheilijat 23.32,0 M35 : 12 km (Lähti: 7, Keskeytti: 1, Hylätty: 0) 1. Sami Kuisma Riihimäen Kiista-Veikot 35.36,5 2. Henri Vähä-Ypyä Tampereen Pyrintö 35.40,5 +4,0 3. Jukka-Pekka Järvinen Muuramen Urheilijat 36.10,3 +33,8 M65 : 6 km (Lähti: 4, Keskeytti: 2, Hylätty: 0) 1. Alpo Virtanen Muuramen Urheilijat 20.20,9 2. Martti Kivelä Kuoreveden Kärki 22.45,0 +2.24,1Tulokset
Laajavuoren Sprintti 1.1.2011 Jyväskylä | 3.1.2011 |
N/M18 tarkkailusprintteihin Laajavuoren "kotimaastoissa" osallistuivat Muuramen Urheilijoista Ilari Sulkula, Joni Mustonen ja Misa Tuomala. Ilari ja Joni selvittivät tiensä karsinnoista erävaiheeseen. Molemmat hiihtivät samassa, neljänness alkuerässä. Tulokset
KAUSALAN YRITYKSEN XXXIV TAPANINHIIHDOT 26.12.2010 (P) | 3.1.2011 |
M65 : 5 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Eero Heman Hollolan Nasta 19.02,8 2. Alpo Virtanen Muuramen Urheilijat 19.07,0 +4,2 3. Veikko Piirainen Keimolan Kaiku 19.15,6 +12,8Tulokset
HOLLOLAN INTERSPORT LAUNE-HIIHDOT 18.12.2010 V | 3.1.2011 |
Hollolassa hiihdettiin napakassa pakkasessa ja pehmeillä laduilla. Kilpailut olivat samalla nuorten SM-kisojen esikisat. MuurU:sta mukana olivat Joni Mustonen ja Ville Kotro, sekä veteraanisarjoissa Jukka Järvinen ja Ulla Yrjölä.
M16 : 5 km (Lähti: 33, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Antti Pellinen Imatran Urheilijat 12.54,2 2. Lauri Lepistö Kouvolan Hiihtoseura 12.55,5 +1,3 3. Lauri Vuorinen Perniön Urheilijat 12.56,0 +1,8 ------------------------------------------------------------------------------- 10. Ville Kotro Muuramen Urheilijat 14.04,6 +1.10,4 M18 : 10 km (Lähti: 46, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Juuso Lotta Lahden Hiihtoseura 24.57,8 2. Antti Ojansivu Ylöjärven Ryhti 25.08,3 +10,5 3. Axel Pitkänen Borgå Akilles 25.30,1 +32,3 -------------------------------------------------------------------------------- 10. Joni Mustonen Muuramen Urheilijat 26.33,5 +1.35,7 M35 : 10 km (Lähti: 12, Keskeytti: 2, Hylätty: 0) 1. Mika Hartikainen Nastolan Naseva 25.52,1 2. Mika Tervala Hollolan Urheilijat -46 26.28,9 +36,8 3. Jukka-Pekka Järvinen Muuramen Urheilijat 26.35,3 +43,2 N35 : 5 km (Lähti: 2, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Mari Marttinen Vantaan Hiihtoseura 16.43,1 2. Ulla Yrjölä Muuramen Urheilijat 17.14,1 +31,0Tulokset
Mustikkavuoren hiihdot Ähtärissä 11.12.2010 | 13.12.2010 |
Ähtärissä oli latuja lumetettu, jotta kisat päästiin hiihtämään kotiladuilla. Noin -10 asteen pakkanen sekä aamupäivällä satanut pakkaslumi vei vauhdin Mustikkavuoren laskuista. Uusi lumi teki ladusta davosmaisen "muljun".
MuurU:lta Ähtäriin matkasi 10 hiihtäjän joukkue. Parhaiten sijoittuivat veteraani-ikäiset hiihtäjät, joiden sarjoissa tosin osallistujamäärät olivat olivat vähäiset. Jukka Järvinen voitti M35 sarjan, Juhani Leppäsalmi oli M55-sarjassa toinen ja Paavo Räisänen neljäs. Ulla Yrjölä oli N35-sarjassa toinen.
Juniorisarjoissa niin Evita Sulkulan (N12), Paulus Sulkulan (M14) kuin Anton Sulkulan (M16) sijoitus oli viides. Reko Leppäsalmi sijoittui M16 sarjassa kahdeksanneksi. M18 sarja keräsi yli kaksikymmentä osallistujia ja taso oli kova. MuurU:laisista paras oli Ilari Sulkula (9.), Misa Tuomalan sijoitus 11 ja Joni Mustosen 15.
Naiset 12 vuotta 3 km p 1. Valma Salomäki Alajärven Ankkurit 16.22,3 2. Tiina Mäki-Panula Seinäjoen Hiihtoseura 16.32,5 0.10,2 3. Rebecca Ehrnrooth Espoon Hiihtoseura 16.35,9 0.13,6 -------------------------------------------------------------------------------- 5. Evita Sulkula Muuramen Urheilijat 17.04,3 0.42,0 Naiset 35 vuotta 5 km p 1. Anne Hyytiäinen Saarijärven Pullistus 17.08,7 2. Ulla Yrjölä Muuramen Urheilijat 19.00,7 1.52,0 Miehet 14 vuotta 5 km p 1. Eero Aittolampi Ähtärin Urheilijat 16.17,1 2. Kasper Lönnbäck IF Minken 16.42,0 0.24,9 3. Valtteri Markkila Vaasan Hiihtäjät 16.43,7 0.26,6 -------------------------------------------------------------------------------- 5. Paulus Sulkula Muuramen Urheilijat 17.56,1 1.39,0 Miehet 16 vuotta 5 km p 1. Karri Hakala Ylistaron Kilpa-Veljet 15.05,4 2. Eetu Heiniluoma IF Länken 15.16,2 0.10,8 3. Tuukka Ahopelto Seinäjoen Hiihtoseura 15.17,0 0.11,6 -------------------------------------------------------------------------------- 5. Anton Sulkula Muuramen Urheilijat 15.49,1 0.43,7 8. Reko Leppäsalmi Muuramen Urheilijat 16.52,5 1.47,1 Miehet 18 vuotta 10 km p 1. Antti Ojansivu Ylöjärven Ryhti 27.53,9 2. Christoffer Lindvall IF Minken 28.09,9 0.16,0 3. Rikhard Mäki-Heikkilä IF Länken 29.08,8 1.14,9 -------------------------------------------------------------------------------- 9. Ilari Sulkula Muuramen Urheilijat 30.33,9 2.40,0 11. Misa Tuomala Muuramen Urheilijat 30.46,0 2.52,1 15. Joni Mustonen Muuramen Urheilijat 31.09,2 3.15,3 Miehet 35 vuotta 10 km p 1. Jukka-Pekka Järvinen Muuramen Urheilijat 30.11,9 Miehet 55 vuotta 5 km p 1. Jouko Kaukanen Mäntän Valo 15.46,2 2. Juhani Leppäsalmi Muuramen Urheilijat 15.48,0 0.01,8 3. Leino Nisula Virtain Urheilijat 15.51,6 0.05,4 4. Paavo Räisänen Muuramen Urheilijat 17.03,0 1.16,8
KANSALLISET SAARIJÄRVEN HIIHDOT la 4.12.2010 | 8.12.2010 |
Saarijärvellä hiihdettiin ensilumenkisoja perinteisellä tyylillä. MuurU:n hiihtäjistä Alpo Virtanen hiihti M65 sarjan voittoon, Jukka Järvinen hävisi M35 sarjassa niukasti Jari Kuhnolle sijoittuen siis toiseksi. Jaakko Ruth hiihti M14 sarjan kolmanneksi ja flunssainen Veera Klemettinen M14 sarjassa viidenneksi.
N14 : 2,5 km 1. Milla Kiminkinen Huhtasuon Hiihto 2000 10.04,7 2. Roosa-Maija Raatikainen Viitasaaren Viesti 10.12,9 +8,2 3. Niina Kauppinen Huhtasuon Hiihto 2000 10.18,6 +13,9 -------------------------------------------------------------------------------- 5. Veera Klemettinen Muuramen Urheilijat 11.30,2 +1.25,5 M14 : 5 km 1. Eero Aittolampi Ähtärin Urheilijat 16.30,2 2. Topi Vertanen Saarijärven Pullistus 17.19,8 +49,6 3. Jaakko Ruth Muuramen Urheilijat 17.37,9 +1.07,7 M65 : 5 km 1. Alpo Virtanen Muuramen Urheilijat 16.07,6 2. Martti Laukkanen Pielaveden Sampo 17.20,9 +1.13,3 3. Heikki Leppänen Viitasaaren Viesti 17.25,6 +1.18,0 M35 : 10 km 1. Jari Kuhno Saarijärven Pullistus 27.31,7 2. Jukka-Pekka Järvinen Muuramen Urheilijat 27.35,5 +3,8 3. Tommi Nissinen Suonenjoen Vasama 29.38,0 +2.06,3Kaikki tulokset
1. Ensilumen hiihdot Laajavuori 4.12. | 8.12.2010 |
Hiihdon kilpailukausi käynnistyi Keski-Suomessa Laajavuoren ensilumenladun kisoilla. MuurU:sta mukana reilut 10 hiihtäjää. Voittoihin hiihtivät M14 sarjassa Jaakko Ruth sekä M35-sarjan Jukka Järvinen, Veera Klemettinen oli N14-sarjassa toinen, samoin Paulus Sulkula (M14) ja Ulla Yrjölä (N35). Ville Kotro kävi tiukkaakin tiukemman kisan jääden (M16) sarjan voittajalle vain 0,4 sekuntua. Samassa sarjassa Anton Sulkula sijoittui kolmanneksi vain 1,6 sekuntia kärjestä. Kolmanneksi sijoittui myös Milka Leppäsalmi N20-sarjassa
Naiset 14 vuotta (2 kierrosta) 3 km P 1. *Emmi Tyrväinen Jyväskylän Hiihtoseura 11.38,5 2. Veera Klemettinen Muuramen Urheilijat 11.46,8 0.08,3 3. *Maiju Kovanen Laukaan Urheilijat 12.05,2 0.26,7 Miehet 14 vuotta (3 kierrosta) 5 km P 1. *Jaakko Ruth Muuramen Urheilijat 14.43,8 2. Paulus Sulkula Muuramen Urheilijat 14.52,5 0.08,7 3. Roope Sormunen Äänekosken Huima 17.04,6 2.20,8 Miehet 16 vuotta (3 kierrosta) 5 km P 1. Iiro-Mikko Harju Hyvinkään Hiihtäjät 12.55,3 2. Ville Kotro Muuramen Urheilijat 12.55,7 0.00,4 3. Anton Sulkula Muuramen Urheilijat 12.56,9 0.01,6 -------------------------------------------------------------------------------- 6. Kalle Häkkinen Muuramen Urheilijat 17.19,6 4.24,3 Naiset 20 vuotta (3 kierrosta) 5 km P 1. Anni Kainulainen Kaipolan Vire 13.24,4 2. Riikka-Liisa Räsänen Joutsan Pommi 13.58,6 0.34,2 3. *Milka Leppäsalmi Muuramen Urheilijat 14.09,6 0.45,2 Naiset 35 vuotta (3 kierrosta) 5 km P 1. Anne Hyytiäinen Saarijärven Pullistus 14.10,8 2. Ulla Yrjölä Muuramen Urheilijat 15.20,9 1.10,1 Miehet 40 vuotta (3 kierrosta) 5 km P 1. Jukka-Pekka Järvinen Muuramen Urheilijat 11.55,8 2. Tero Karppinen Kouvolan Hiihtoseura 12.32,5 0.36,7 3. Markku Eskola Hyvinkään Hiihtoseura 14.22,3 2.26,5 Miehet 18 vuotta (6 kierrosta) 10 km P 1. Markus Järvenpää Äänekosken Huima 23.21,5 2. *Anssi Poikonen Kaipolan Vire 23.25,6 0.04,1 3. Veli-Matti Räsänen Joutsan Pommi 23.40,2 0.18,7 -------------------------------------------------------------------------------- 9. Misa Tuomala Muuramen Urheilijat 25.22,4 2.00,9 10. Ilari Sulkula Muuramen Urheilijat 25.34,8 2.13,3 11. Jaakko Roponen Warkauden Urheilijat 25.40,0 2.18,5Kaikki tulokset